|
From: Ilkka Ikonen on 15 Jul 2008 04:35 *Koska olemme varsin pitk��n tienneet, ett� MY�S Marssissa on ollut ja on yh� valtaisat vesivarannot, siihen liittyv�t mekaniikat tietysti meit� my�s jatkossa kiinnostavat. T�ss� aiheesta lis��: Marsin pinnalla joskus lainehtinut vesi oli niin pikisuolaista, ett� ainakaan Maan pinnalla esiintyv�t el�m�nmuodot eiv�t olisi tulleet siin� toimeen. Marsin kivilajeja tutkineiden Harvardin yliopiston ja Stony Brookin yliopiston tutkijoiden tulokset on julkaistu viimeisimm�ss� Science-lehdess�. "Kaikki Maan eli�lajit tarvitsevat nestem�ist� vett�, ja siksi vett� on pidetty el�m�n v�himm�isvaatimuksena my�s Marsissa", sanoo Harvardin post-doc-tutkija Nicholas J. Tosca. *Pikisuolaista? Outo termi. Suola kyll�st�� joka tapauksessa mm. Posivan ydinj�teluolaston pohjia jo valmiiksi yli 8%< pitoisuuksin ja sy� sinne tulevaksi aiottua mm. bentoniittisuojaketta kuin sokeria! +400C l�mpimi� heikkoja ja valmiiksi vuotavia kuparikapseleita vain "hiukan" hitaammin. Siksi Ruotsi on hyllyyt�m�ss� ep�onnistunutta kuparikapselointia uraanin loppuisijoituksessa. Siksi kai t�t� juttua halutaan h�m�ysmieless� modifioida oudosti. Kyse on siis "TVO/Posivakonsortion tulevin bentoniittimokatermein = "suolakyll�stetty vesi"! "Kaikki Maan vesi ei kuitenkaan tue el�m��. L�mp�tila, happamuus ja suolapitoisuus asettavat rajat", Tosca sanoo. Tosca analysoi suolam��ri� nelj� miljardia vuotta vanhasta Mars-kivest�, jota ovat tutkineet Nasa:n Mars Exploration Rover, Opportunity, ja Marsin kiertoradalta toimivat tutkimusalukset. Mars Roverin havainnot ovat aiemmin antaneet aihetta innostukseen, kun niiden perusteella on tehty p��telmi� punaisen planeetan vesiesiintymist�. "On ajateltu, ett� vaikka Mars t�n��n on surkea paikka el��, aiemmin olosuhteet ovat voineet muistuttaa enemm�n Maata, sanoo Harvardin planeettatutkimuksen professori Andrew Knoll. "N�iden tulosten mukaan Mars oli kuitenkin jo nelj� miljardia vuotta sitten surkea paikka el��. Mars ei ehk� ikin� ole ollut Maan kaltainen." Tosca ja Knoll tutkivat Mars-kivien mineraalij��mi� m��ritt��kseen Marsin pinnalla joskus olleen veden "vesiaktiviteetin" eli sen, kuinka paljon vedess� on liuenneita aineita. Vesimolekyylit tarttuvat jatkuvasti ymp�rist�n liukeneviin molekyyleihin, joten vesiaktiviteetti heijastaa sit�, kuinka suuri osa vedest� on k�ytett�viss� biologisiin prosesseihin. Puhtaan veden vesiaktiviteetti on 1,0 ja sen kaikki molekyylit ovat biologisten prosessien k�ytett�viss�. Meriveden vesiaktiviteetti on 0,98. Harvat organismit selvi�v�t vedess�, jonka vesiaktiviteetti on alle 0,9 ja alle 0,85 lukemissa el�� tuskin mik��n. Mineraalien kemiallinen koostumus viittaa siihen, ett� Marsin muinaisen veden vesiaktiviteetti oli v�lill� 0,78-0,86 ja saattoi huipussaan olla jopa 0,5. N�in tujussa liemess� ei mik��n Maan eli� selvi�. *T�ss� lienee kyse siit� miten paljon valenssi-ionisaatioista on toimintaan "auki". Joka tapauksessa outoa terminologiaa jostain kumman syyst�? "T�m� ei tarkoita, etteik� Marsissa olisi voinut olla el�m��, mutta ainakin sen on t�ytynyt olla hyvin toisenlaista kuin Maassa. Ronskeinkaan halofiili eli suolaa suosiva eli� ei kest� noin hurjia lukemia", Knoll sanoo. Tutkijoiden mukaan Maan halofiilit ovat kehittyneet lajeista, jotka asustivat puhtaammissa vesiss�. "Suola est�� mikrobien kasvua. Siksih�n suolaa on k�ytetty ruoan s�il�nt�aineena", Tosca muistuttaa. Toscan ja Knollin tutkimat kivet ovat per�isin Meridiani Planumilta, jonka uskotaan kuuluneen muinaisen Marsin m�rimpiin ja el�m�lle yst�v�llisimpiin ymp�rist�ihin. Aiemmin verkkopalvelussa Ensimm�inen "pehme� lasku" Marsiin 32 vuoteen onnistui t�ydellisesti [26.05.2008] � Suomalaistutkija uskoo Mars-eli�ihin [16.01.2008] � Tutkijat l�ysiv�t planeetan el�m�lle suotuisalta vy�hykkeelt� [12.11.2007] � Ensimm�inen "pehme� lasku" Marsiin 32 vuoteen onnistui t�ydellisesti [26.05.2008] � Ensimm�inen kairaajaluotain laskeutuu Marsiin kahden viikon p��st� [07.05.2008] � Hawking: Ihminen saatava Marsiin vuoteen 2025 menness� [23.04.2008] �
|
Pages: 1 Prev: Sunbeams on Our Faith Next: What are the signs of a vaginal yeast infection? |